Mitä myyntikoulutus maksaa?

mita-myyntikoulutus-maksaa
Myyntikoulutus, sparraus, myyntivalmennus, myynnin coaching... – kannattaako niistä maksaa ja kuinka paljon? 

Millaiseen myyntikoulutukseen kannattaa satsata? 

Kukaan ei ole luonnostaan huippumyyjä, joskin sellaiseksi voi oppia kuka tahansa meistä. Se vaatii kuitenkin ennen kaikkea halua kehittyä ja oppia uutta  sekä uskallusta muuttaa ajatteluaan ja toimintatapojaan. 

Tänä päivänä valinnanvaraa erilaisissa myyntitaitoihin keskittyvissä koulutuksissa on läjäpäin. Kuten monessa muussakaan asiassa, ei myöskään myynnissä ole olemassa oikotietä onneen. On turha maksaa tuhansia euroja uusimmista myynnin villityksistä ja trendeistä puhumaan tulleille myyntikouluttajille, jos myynnin perusasiat eivät ole kunnossa.  

Parhaisiin tuloksiin peruselementit kuntoon laittamalla

Myyjän työ on usein todella itsenäistä, vapaata ja yksinäistäkin, mikä voi yllättävän helposti johtaa myös motivaation heikkenemiseen ja saamattomuuteen, mikäli perustukset ja esimerkiksi oman työn johtaminen on rakennettu heikolle pohjalle. 

Tulokselliselle myyntityölle  työntekijöiden jaksaminen ja työssä viihtyminen ovat elinehto. Niin kauan kun myyjä ei arvosta työtään, innostu ja motivoidu siitä, on turha odottaa huipputuloksia. Neuvottelutaitojen ja huippuunsa viritetyn myyntiprosessin lisäksi myyjän motivaatio; usko omaan itseensä ja tuotteeseen sekä taidot johtaa itseään ovat kaiken kivijalka. 

Myyntivalmennus, joka lähtee liikkeelle myyjistä

NoSale haluaa olla suunnannäyttäjänä muutoksessa, jossa myyntityötä kehitetään työntekijälähtöisempään suuntaan. Siksi NoSalen myyntikoulutuksissa lähtökohtina ovat aina myös työntekijöiden jaksaminen ja viihtyminen töissä. 

Myyntiprosessien eri vaiheita tarkastellaan siis aina myös siitä näkökulmasta, miten ne helpottavat myyjän työtä, eli miten esimerkiksi oikeanlaisella kalenteroinnilla voidaan paitsi helpottaa työntekijän stressiä myös edistää myyntiprosessia. 

Myyntikoulutuksen hinta

Silloin kun myyntikoulutuksessa keskitytään myynnin peruselementteihin, uusien monimutkaisen kuuloisten tekniikoiden sijaan, voi koulutus parhaassa tapauksessa olla edullinen investointi tulevaan ja maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Mutta mitä myyntikoulutus maksaa?

NoSalen-myyntikoulutusten hinta on alkaen alle 400 euroa.

Mistä hinta koostuu ja mitä kaikkea koulutus pitää sisällään? Otetaan esimerkiksi NoSalen myyntikoulutuspäivä, joka on räätälöity esimerkkiasiakkaan toiveiden mukaan.  

Mistä hinta koostuu? 

Koulutuksen perusmaksu on 300 €, jonka lisäksi koulutuksen hintaan lisätään kulut osallistujien määrän ja koulutuksen keston (40 € / tunti) mukaan.

Esimerkkiasiakas on tässä tapauksessa kattoremontteihin erikoistunut yritys ja koulutukseen osallistujien määrä on viisitoista henkeä. Kattoremonttifirmassa on toivottu koulutusta erityisesti buukkauksen eli tapaamisten sopimisen sekä itse asiakastapaamisten kehittämiseen. Molempiin on syytä varata aikaa kaksi tuntia per aihealue.  

Koulutuksen kokonaishinta 

Tällä kokonaisuudella koulutuspäivän hinnaksi muodostuu näin ollen 760 €. Myyntikoulutuksen hinta pitää sisällään myös koulutusmateriaalit, muistiinpanovälineet ja matkat (400 km:iin saakka) sekä muut kulut.  

Ei siis todellakaan puhuta mahdottomista investoinneista, etenkään kun koulutus parhaassa tapauksessa maksaa itsensä takaisin moninkertaisena. 

Ai mitenkö? 

Miksi maksaa myyntikoulutuksesta? 

Ajatellaan tilannetta, jossa viidestätoista koulutukseen osallistuvasta yksikin myyntityön parissa toimiva saa koulutuksen aikana ratkaisevan oivalluksen – selityksen sille, miksi myyntityö on takkuillut, eikä yhtään kauppaa ole syntynyt kuntokartoituskäynneillä viimeiseen puoleentoista kuukauteen.

Alle 400 euron satsaus saa työntekijän muuttamaan ajatustapaansa, joka synnyttää korjausliikkeen asiakaskäynneille. Seuraavana päivänä työntekijä sopii kaupat kattoremontista peräti molemmilla kuntokartoituskäynneillään. Ja myyntikoulutus on jo maksanut itsensä takaisin.  

Edullinen myyntikoulutus 

Tehokas myyntikoulutus ei siis tarkoita välttämättä suuria investointeja, kun koulutus kohdennetaan juuri niihin osa-alueisiin, joissa yrityksen myynnin pullonkaulat ovat. Motivoituneet ja työssään viihtyvät myyjät ovat edellytys myynnin kasvulle ja siksi myyjien kouluttaminen ja koutsaaminen ovatkin avainasemassa menestyvässä yrityksessä.  

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Viimeisimmät artikkelit

Soita 000 000 0000